Kuukauden Elokuu, 2006 arkisto

AdWords-mainosten määrittäminen paikalliseksi

Monet pienet yritykset toimivat vain paikallisesti ja tarjoavat palveluaan suppealla alueella asuville tai työskenteleville asiakkailleen. Näille yrityksille saattaa olla vaikeaa perustella niinkin suuren media-jättiläisen kuin Googlen käyttäminen yhtenä mainonnan välineenä.

AdWordsin alati laajenevat ominaisuudet tarjoavat kuitenkin oivallisia ratkaisuja myös pienen, paikallisen toimijan mainostarpeisiin. Oletetaan, että yritys myy konttoritarvikkeita Tampereella. Konttorituotteita myydään tyypillisesti paikallisesti, kaukaisimmat asiakkaat ovat ehkä 30 - 40 km:n päässä asuvia lähikuntalaisia. Kun uutta mainoskampanjaa luodaan, voidaan määritellä kartalta piste, joka kuvaa yrityksen sijaintipaikkaa. Nyt voidaan antaa kilometrimäärä, millä alueella pisteestä mitattuna mainokset näkyvät. Jos annetaan lukema 40 km, haun esiin tuomat mainokset näkyvät pyöreällä alueella 40 km määritellystä pisteestä. Aluetta voi pienentää ja suurentaa mieleisekseen. Googlen suositus kuitenkin on, että alueen koko olisi vähintään 35 km.

Alueen voi määritellä myös joustavammin monikulmion muotoiseksi. Yrityksellä voi olla toimintaa akselilla Pori, Jyväskylä, Lappeenranta ja Turku, mutta ei esimerkiksi pääkaupunkiseudulla lainkaan. Tällöin mainokset voi asettaa näkymään vain tuon alueen sisäpuolella olevalla alueella määrittelemällä kyseiset kaupungit neliön kulmapisteiksi.

Oikeiden mainosten esittämisen oikeassa paikassa Google varmistaa mm. Google-verkkotunnuksen (.fi, .com jne.), hakuehtojen ja käyttäjän IP-osoitteen perusteella. Jos kohdistusta ei pysty määrittelemään, Google näyttää kansallisia tai kansainvälisiä mainoksia.

Kirjoittaja toimii konsulttina NoframE Oy:ssä, joka tarjoaa mm. hakukoneoptimointipalveluja yrityksille.

Kommentit


Tuotteistaminen
Noste tuotteistaa
viidessä päivässä!
www.noste.com
Hakukoneoptimointi
Löytyykö yrityksenne
Googlen hakujen kärjestä? Tutustu!
www.hakukone.info