Kategorian Hakukone Uutisia arkisto

Google varoitti - ja poisti vasta sitten indeksistään

Blogoscoped kertoo: Saksalainen messunjärjestäjä Leipziger Messe pudotettiin ylioptimoinnin takia Googlen indeksistä. Asian tekee kiinnostavaksi se, että Google lähestyi sivuston ylläpitoa ja varoitti spämmäämisestä ennen kuin kirves heilahti. Tämä on varsin hyvä kehityssuunta varsinkin niille, jotka ovat ylioptimoineet ymmärtämättömyyttään. Ehdoin tahdoin sääntöjä rikkoville, tai niiden rajoja testaileville ei minun puolestani paljon varoituksia kannata lähettää. Heille Siperia on paras opettaja…

Olisi mielenkiintoista tietää onko joku suomalainen site saanut vastaavaa postia, vai onko tämä vain isojen markkinoiden yleellisyyttä!

Loppuhuomautuksena todettakoon, että Leipziger Messe on näköjään päässyt takaisin indeksiin.

Hakukoneoptimointia.com:ssa kirjoittelun lisäksi Markus “Möykky” Varsikko toimii hakukoneoptimointia tarjoavassa Get it Right:ssa

Kommentit (1)

Googlellekin META NOODP -tagi

Pari kuukautta sitten MSN ilmoitti tukevansa META NOODP -tagia, joka estää DMOZ -hakemistossa esiintyvien otsikkojen tai kuvausten näyttämisen hakutuloksissa. Nyt myös Google tukee kyseistä tagia, kertoo Sitemaps -blogi.

Tämä META NOODP -tagihan näytti siis seuraavalta:

<META NAME=”ROBOTS” CONTENT=”NOODP”>

Tähän astihan esimerkiksi Open Directory Projectin toimittaja olisi niin halutessaan pystynyt sabotoimaan kilpailijoidensa hakutuloksissa näkyviä kuvauksia ja näin ollen voinut aiheuttaa isojakin kävijämäärien tai myyntien menetyksiä kirjoittamalla sivustosta “ei niin houkuttelevan” kuvauksen. Nyt siis viimeinkin sivustojen omistajalla on mahdollisuus päättää täysin itse, millä kuvauksella tai otsikolla heidän sivustonsa hakukoneista löytyvät.

Kommentit (1)

Google PageRank päivittyy

Nyt on siis taas jälleen tullut aika Googlen PageRank päivityksille. Eritoten monet uudemmat sivustot näyttävät saaneen jonkinlaisen PageRank -arvon. Päivitys on kuitenkin vielä käynnissä, joten ei huolta vaikka vaalimasi sivusto ei olisikaan vielä kohottanut tätä “niin tärkeää” arvoa.

Sivustosi Google Pagerankin muutoksia voit seurata helposti tällä työkalulla

Muokattu:

Nähtävästi myös “backlinkit” ovat päivittyneet PageRankin mukana.

Kommentit (8)

PR9 linkki vuodeksi tonnilla?

Näin ainakin uutisoi Search Engine Journal. W3C.org, joka on tunnettu muun muassa HTML -validaattoristaan on pystyttänyt jokin aika sitten omat “tukijat” -sivun, johon yli tuhat dollaria lahjoittavat tahot voivat saada linkkinsä näkyviin. Sivu löytyy kahdella eri osoitteella, joista toinen on Googlen PageRank -arvon mukaan 9 ja toinen 7. W3C:n mukaan tukijoiden linkit säilyvät sivulla vuoden verran.

Varmasti muiden muassa Google on tietoinen tästä sivusta, vaikkei W3C:n tarkoitus välttämättä olisikaan ollut jakaa linkkisuosiotaan. Eri asia on, liittävätkö hakukoneet linkkisuosion jakamisen eston tälle yksittäiselle sivulle tai kykenevätkö he edes siihen. Tuskin, ainakaan kovin nopeasti. Näin ollen jokin Suomalainen palvelu voi saada isohkonkin “buustin” linkkisuosioonsa, kunhan vain omistajat uskaltavat sijoittaa kyseiseen kohteeseen.

Löytyypähän tällä hetkellä tukijoiden joukosta muun muassa seobook.com:kin ;)

Kommentit

Hakukone.net uudistuu

Linkkihakemisto hakukone.net on uudistanut ulkoasunsa ja alustansa. Edellisen softan ongelmana oli erittäin epäkäytännöllinen ylläpito, mikä aiheutti viivettä linkkien hyväksymisessä. Nyt kaikki jonossa olevat linkit on uuden softan myöttä siis hyväksytty ja lisää mahtuu mukaan, joten eikun ilmoittelemaan jos sivustoja löytyy.

Domain on muuten viimeinkin takaisin Googlen indeksissä edellisen omistajan perseilyjen jälkeen, joten ilmoittamisen hyöty tulee olemaan entistä suurempi. ;)

Kommentit (1)

Eroon DMOZ -kuvauksista

Usealle webmasterille tuttu ja turhauttava näky on ollut DMOZ -hakemistossa olevan kuvauksen ja otsikon näkyminen myös hakutuloksissa riippumatta siitä, mitä sivujen head -osioon on laitettu. Nyt MSN on tullut webmastereita vastaan kehittämällä metatagin, joka kieltää DMOZ -kuvauksen käytön. Metatagin käyttö on sivukohtaista, joten tätä kieltokäskyä ei voi esimerkiksi lisätä robots.txt -tiedostoon. Halutessasi varmistaa, ettei sivuillasi käytetä DMOZ -kuvauksia, lisää jompikumpi seuraavista metatageista sivujen head -osioon:

<meta NAME="ROBOTS" CONTENT="NOODP">

<meta NAME="msnbot" CONTENT="NOODP">

Mikäli sivustosi kuvaus hakutuloksissa on DMOZ -hakemistosta, eivät muutokset kuitenkaan siis tule välittömästi voimaan, vaan vasta sen jälkeen kun MSN:n robotti on käynyt tutkimassa sivusi uudestaan. Toivotaan, että myös Google seuraa piakkoin perässä…

Via: WebmasterWorld

Kommentit (2)

Linkinvaihto

Haluaisitko vaihtaa linkkejä kanssani?

Ei vaineskaan. Matt Cutts nimittäin on jälleen kerran antanut mielenkiintoista infoa linkkien vaihdosta, ostamisesta ja myynnistä “Bigdaddy”-päivityksen suhteen:

In March, some people on WebmasterWorld started complaining that they saw none of their pages indexed in Bigdaddy data centers, and were more likely to see supplemental results.

….

After looking at the example sites, I could tell the issue in a few minutes. The sites that fit “no pages in Bigdaddy†criteria were sites where our algorithms had very low trust in the inlinks or the outlinks of that site. Examples that might cause that include excessive reciprocal links, linking to spammy neighborhoods on the web, or link buying/selling. The Bigdaddy update is independent of our supplemental results, so when Bigdaddy didn’t select pages from a site, that would expose more supplemental results for a site.

Yleisessä tiedossahan on pitkän aikaa jo ollut, että esimerkiksi linkinvaihtojen yhteydessä saatujen linkkien arvoa Google ei välttämättä laskenut “täysiarvoisiksi”. Myös ostetut linkit saattoivat jäädä huomiotta ja sivustot, jotka myivät linkkejä saattoivat menettää kykynsä antaa linkkisuosiota muille sivustoille linkkien kautta. Tämä ei kuitenkaan yleensä tarkoittanut sitä, etteikö sivut olisi indeksoituneet tai ne olisi linkinvaihdon vuoksi tiputettu indeksistä.

Lienee siis aika tarkistaa linkinvaihtokumppaninsa; Älä vaihda linkkiä jos sen kautta tuleva vierailija ei ole sinulle potentiaalinen asiakas/rekisteröityminen tai linkinvaihtopartnerin sivuston aihe ei ole lähellä omaasi. Linkkejä ei myöskään kannata vaihtaa pelkän linkinvaihdon vuoksi jo pelkästään alla olevan syyn vuoksi:

if you were getting crawled more before and you’re trading a bunch of reciprocal links, don’t be surprised if the new crawler has different crawl priorities and doesn’t crawl as much.

Linkin ostamista suurien linkinmyyntipaikkojen listoilla olevilta sivustoilta on myös siis syytä välttää yllämainituista syistä.

Cutts listaa artikkelissan muutamia esimerkkejä vääränlaisista linkinvaihtotavoista. Käykää ihmeessä katsomassa

Kommentit (2)

Google Trends

Trends on uusi työkalu Googlelta, jonka avulla kuka tahansa voi tarkkailla hakutrendejä, eli sitä mitä ja miten paljon milloinkin on tietyillä avainsanoilla Googlesta haettu. Trends laskee tulokset käyttämällä tietoinaan osaa (eittämättä suurta) Googlessa tehdyistä hauista.

Työkalu sallii myös useamman avainsanan tai -lauseen vertailun keskenään.

Google Trends

Lisäksi Trends näyttää myös viimeisimmät uutiset kyseisiin avainsanoihin liittyen sekä kaupungit ja maat joista hakuja on eniten tehty. Myös suosituin Googlen kieliversio näytetään.

Kommentit (1)

Tältä viikolta

Kerrataanpas nyt tänään allekirjoittaneen poissaolon vuoksi tällä viikolla hakukone- ja mainosjulkaisumaailmassa tapahtuneet:

Adsense

Google Adsense on ottanut valikoimiinsa lisää kuvamainoksiin käytettyjä mainospalkkeja. Näistä uusia ovat neliö (250 x 250) sekä suuri suorakaide (336 x 280):

Tällä hetkellä voit käyttää seuraavia mainosmuotoja:

* jättibanneri (728 x 90)
* banneri (468 x 60)
* torni (120 x 600)
* neliö (250 x 250)
* keskikokoinen suorakaide (300 x 250)
* suuri suorakaide (336 x 280)
* leveä torni (160 x 600)

Lisäksi Adsense arjoaa sivustokohtaisesti räätälöityjä vaihtoehtoja Adsense for seach -ohjelmaan:

Olemme lisänneet AdSense for search -asetuksiin sivustomukautetun hakuvaihtoehdon. Tämän uuden toiminnon avulla voit tarjota hakuja, jotka on räätälöity sivustosi aiheiden mukaan. Oppimistekniikkaa hyödyntämällä sivustomukautettu haku antaa hakutuloksia, jotka paranevat ajan myötä niin, että ne mukautuvat kävijöidesi kiinnostuksen kohteisiin.

Voit lisätä sivustomukautetun haun sivustoosi valitsemalla Mukauta hakutulokseni sivustoni mukaan -valintaruudun hakukoodisi luonnin yhteydessä

Yahoo!

Tämäkin putiikki päivitteli hakutulossivujaan, tosin ainakaan allekirjoittaneen seuraamilla hakutuloksilla muutoksia ei juurikaan ole tapahtunut.

Suomesta

Nicolla taisi ilmeisesti mennä optimointi.comin rekisteröinnin jatkoajan hakeminen pitkäksi, sillä ainakin allekirjoittaneelle kyseisestä osoitteesta avautuu ns. “domainpark” -sivu.

Created: 2005-04-29
Expires: 2007-04-29

Eiköhän se sieltä takaisin tule kunhan DNS päivittyy jälleen, joten Webmaster foorumi friikkkien ei kannata panikoida ;)

Ensi viikolla tulossa artikkeli paljon puhutuista porttisivuista. Näidenhän avulla muun muassa eräs hiljattain kiinnijäänyt firma huijasi asiakkailtaan laskujeni mukaan yli miljoona “mummoa”.

Kommentit (1)

Hakukonemaailmassa tapahtuu

Yahoo!

Yahoon lopullinen tulo Suomeen lähenee. Nyt osoite yahoo.fi on alkanut ohjaamaan vierailijansa osoitteeseen fi.search.yahoo.com.

Google

Näyttäisi jälleen siltä, että “backlinkit” ovat päivittyneet ja uusien linkkien vaikutus hakutuloksissa alkaa näkyä. Tätä myötä muun muassa tämä sivusto on noussut ensimmäiseksi avainsanalla “hakukoneoptimointi”.

Testaa palvelimesi turvallisuus

Webmasterworldissa on mieleenkiintoinen artikkeli palvelinten DNS:n haavoittuvuudesta. Viime aikoina on muun muassa hakukoneissa esiintynyt ilmiöitä, joissa klikkaukset ohjaavat käyttäjän hakutuloksissa näkyvän sivun sijasta hyökkääjän sivuille. Ehdottomasti suositeltavaa luettavaa.

Tarkista myös DNS-osoitteesi haavoittuvuus osoitteesta dnsreport.com

Kommentit (5)

Edelliset julkaisut ·


Tuotteistaminen
Noste tuotteistaa
viidessä päivässä!
www.noste.com
Hakukoneoptimointi
Löytyykö yrityksenne
Googlen hakujen kärjestä? Tutustu!
www.hakukone.info