phpBB hakukoneoptimointi
Miksei foorumi näy hakukoneissa?
Vaikka phpBB 3 tekee jo kovasti tuloaan, sitä tuskin aivan hetkeen vielä laajemmassa käytössä nähdään. Niinpä päätin kirjoittaa pienen oppaan phpBB 2:sta varten, joka mahdollistaa lisääntyneet kävijämäärät foorumille. Tämä artikkeli ei takaa kävijöitä foorumillesi, mutta parantaa oleellisesti sen mahdollisuuksia näkyä hakukoneissa.
Koska phpBB:n perusulkoasun koodi on melkoista spagettia, emme puutu siihen muutoin kuin otsikoiden, väliotsikoiden ja osoitteiden kohdalla. Toimenpiteet ovat kuitenkin varmasti riittävät, jotta foorumisi erottuu joukosta. Oppaan apuna käytin phpBB 2:ta paketin mukana tulevalla subSilver ulkoasulla sekä suomenkielisellä kielipaketilla.
Lähtötilanne
Ensimmäisenä lähdemme optimoimaan otsikot kuntoon. Alkuperäisenähän phpBB:n otsikot esimerkiksi aihenäkymässä ovat muodossa Foorumin nimi :: Näytä viesti - Aiheen nimi.

Tämä taas tarkoittaa sitä, että foorumin jokaisen hakukoneisiin listatun sivun ensimmäinen sana tai lause on foorumin nimi. Lisäksi tämän jälkeen tulee täysin turha väliotsikko (”Näytä viesti”). Koska hakukoneet listaavat otsikosta pääsääntöisesti noin 60 ensimmäistä merkkiä, saattaa sellaisella foorumilla, jonka nimi on pitkä, jäädä kyseessä olevan sivun otsikko joko osittain tai jopa kokonaan näyttämättä. Voidaan myöskin sanoa, että mitä lähempänä otsikon alkua avainsana on, sitä suuremman arvon se saa hakukoneiden silmissä ja mitä lyhyempi otsikko, sen parempi. Todennäköisesti hakukoneen käyttäjä klikkaa itsensä myöskin huomattavasti useammin foorumillesi, kun hän näkee tuloksen otsikossa hakukoneeseen syöttämänsä sanat. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää saada otsikkojärjestys oikeanlaiseksi ja karsittua turhat tekstit niistä pois.
Otsikoiden optimointi
Avaa templates/subSilver -kansiosta overall_header.tpl. Miltei ensimmäisenä silmiisi osuvat title -tagit, joiden sisällä otsikkojärjestys on aseteltu muotoon {SITENAME} :: {PAGE_TITLE}. Tässä teemme pienen muutoksen ja vaihdamme näiden kahden elementin paikkaa, jolloin järjestykseksi tulee {PAGE_TITLE} :: {SITENAME}. Nyt jokaisella sivulla foorumin nimi vasta sivun otsikon jälkeen. Emme jätä otsikon optimointia kuitenkaan tähän, vaan poistamme välimerkit elementtien välistä. {PAGE_TITLE}{SITENAME}. Nyt otsikko näyttää olevan täysin sekaisin:

Ei hätää kuitenkaan, homma korjaantuu äkkiä. Avaa viewtopic.php phpBB:n juurihakemistosta ja etsi seuraava rivi:
$page_title = $lang['View_topic'] .' - ' . $topic_title;
Korvaa se tällä:
$page_title = $topic_title.' - ';
Tallenna tiedosto. Nyt aiheiden otsikot näyttävät siltä kuin niiden pitääkin näyttää:

Saman teemme myös foorumin pääsivulle, että fooruminäkymälle, jotta “Päävalikko” ja “Siirry foorumiin” -tekstit saadaan häivytettyä ja otsikko muuutenkin kuosiinsa. Eli avaa siis viewforum.php ja etsi seuraava rivi:
$page_title = $lang['View_forum'] . ' - ' . $forum_row['forum_name'];
Korvaa se tällä:
$page_title = $forum_row['forum_name'].' - ';
Avaa index.php. Etsi seuraava rivi:
$page_title = $lang['Index'];
Korvaa se tällä:
$page_title = '';
Nyt phpBB foorumissasi on uudet selkeät, lyhyet sekä hakukoneille optimoidut otsikot. Muut, vähäpätöisemmät foorumin sivut tarvitsevat kuitenkin nekin pientä muokkausta, jotta otsikot näyttäisivät joltakin muulta kuin sekamelskalta. Muutokset voit katsoa kätevästi tästä
Mutta tässähän oli vasta otsikot. Mitä muuta voisimme tehdä? Vaihdamme foorumi- ja aihenäkymien otsikot väliotsikoiksi, häivytämme dynaamiset osoitteet ja kirjoitamme ne staattisiksi, jolloin jokaiseen osoitteeseen liitetään automaattisesti myös aiheen tai foorumialueen otsikko.
Väliotsikot
Koska hakukoneet antavat väliotsikoille (headings) enemmän painoarvoa kuin normaalille leipätekstille, muutamme foorumi- ja aihenäkymien yläosassa näkyvät otsikot niiksi. Eli avaa templates/subSilver/viewtopic_body.tpl ja etsi seuraava:
{TOPIC_TITLE}
Korvaa se tällä:

{TOPIC_TITLE}

Avaa templates/subSilver/viewforum_body.tpl ja etsi:
{FORUM_NAME}
Korvaa se tällä:

{FORUM_NAME}

Nyt foorumisi sivujen otsikot ovat koodissa väliotsikoina. Ulkonäöllisesti et kuitenkaan huomaa mitään eroa entiseen.
Osoitteiden uudelleenkirjoitus
Kuten sanottua, phpBB näyttää vakioasetuksilla sivujen osoitteet dynaamisina, eli esimerkiksi http://www.sivusto.com/viewtopic.php?t=1. Joidenkin mielestä staattisilla (esim. http://www.sivusto.com/sivu.html) osoitteilla ei ole etua dynaamisiin verrattuna hakukoneissa. Minä taas sanon, että on, mikäli osoitteeseen saadaan kirjoitettua myös sivulle tärkeät avainsanat, kuten vaikkapa otsikko. Vähintäänkin selkeitä sanoja sisältävän osoitteen hyödyt tulevat ilmi silloin, kun hakukoneen käyttäjä hakee etsimäänsä näillä sanoilla. Tällöinhän osoite lihavoidaan/värjätään useimmmissa hakukoneissa, mikä taas lisää mahdollisuutta siihen, että käyttäjä klikkaa itsensä kyseiselle sivulle.
phpBB:hen on useita valmiiksi tehtyjä modeja, jotka uudelleenkirjoittavat osoitteet staattiseen muotoon. Tässä hommassa suosittelen käyttämään phpbb-seo.com:sta löytyvää Advanced Mod Rewrite -pakettia. Paketin asennus on helppoa seuraamalla sen mukana tulevia ohjeita. Koodaustaitoja modin asennus ei vaadi ollenkaan, vaan homma toimii etsi & liitä -periaatteella. Mutta koska modiin täytyy mielestäni tehdä muutama pieni muutos eikä kaikilla englanti ole välttämättä niin hyvin hallussa, kirjoitin ohjeet myös suomeksi ja ne löytyvät täältä. Koska modi kirjoitti ä ja ö kirjaimet osoitteessa ae ja oe kirjaimiksi, oli mielestäni parempi muuttaa nämä vain pelkästään a ja o kirjaimiksi.
Nyt kun modi on asennettu, näyttävät osoitteet tältä:
Mikäli joku tulevaisuudessa hakee esimerkiksi Googlesta hakusanalla “testiposti”, uskon että kyseinen osoite löytyisi sieltä paremmin kuin vastaava sivu dynaamisella osoitteella. Vaikka vaikutus olisi yhden sivun kohdalla pieni, syntyy pienistä puroista suuri virta ja isohkolla foorumilla kävijämäärissä voi lisäys jo jossakin vaiheessa näkyäkin. Jos ei muuten, niin kuten jo aiemmin mainitsin, klikkausprosentin kasvuna.
Modi myös poisti foorumilta linkit index.php -sivulle, joka aiheutti tuplasisältöä kahdessa eri osoitteessa; http://www.sivusto.com/index.php ja http://www.sivusto.com/. Koska tuplasisältöä ei suositella näytettäväksi hakukoneille, on tämä muutos erittäin hyvä. Nyt foorumin linkeissä näkyy siis pelkkä http://www.sivusto.com/.
Näillä muutamalla toimenpiteellä pärjäät jo pitkälle foorumisi kanssa. Vaikka vaihtaisit ulkoasua tai lisäisit muita modeja, pysyvät optimoidut otsikot ja osoitteet foorumillasi toiminnassa. Väliotsikot joudut lisäämään jokaiseen ulkoasuun erikseen.
Mikäli haluat hifistellä foorumisi optimoinnissa, voit harkita myös seuraavia modeja: