Google Sandbox
Monet uusien sivustojen omistajat ovat varmasti tuskailleet sijoituksiensa kanssa Googlen hakukoneessa. Tunne, ettei saa millään hyviä sijoituksia vaikka mitä tekisi on hyvin tuttu. Yhtenä mahdollisena selityksenä on esitetty niin sanottua “sandbox”, eli “hiekkalaatikko” teoriaa.
“Sandbox” teoria tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, ettei Google laske uusien sivustojen sisältöä ja ennen kaikkea niihin ulkopuolelta tulevia linkkejä samanarvoisiksi kuin vanhempien sivujen järjestäessään hakutuloksiaan. Koska Google antaa kovan painoarvon ulkopuolisille linkeille, on uuden sivuston todella vaikeaa sijoittua hyville sijoituksille hakutuloksissa, vaikka sisältö olisikin kultaa.
Jopa tunnettu Googlen insinööri, Matt Cutts, on myöntänyt jonkinlaisen “hiekkalaatikon” tapaisen olevan olemassa Googlen algoritmissä, ainakin joillekin aihealueille:
Q: Does the sandbox exist?
A: Matt said here comes the audience part? How many feel there is a sandbox? How many feel there is no such thing as a sandbox? SEOs normally split down the line. There are some things in the algorithm that may be perceived as a sandbox that doesn’t apply to all industries. He knows it works to keep some spam out.
Miksi “sandbox” on luotu?
Todennäköisesti Google on halunnut vähentää spämmiä harrastavien sekä runsaasti linkkejä ostelevien sivustojen määrää sekä vaikeuttaa niiden sijoittumista hakutuloksissa. Onhan se aika epäilyttävää jos uudelle sivustolle osoittaa satoja linkkejä jo ensimmäisinä päivinä sivuston luomisen jälkeen. Tällä “Hiekkalaatikolla” saadaan aikaa rangaista epäilyttäviä sivustoja ja poistaa ne hakutuloksista.
“Sandbox” ei kuitenkaan vaikuta sivuston PageRank arvoon tai sivustolle osoittavien linkkien määrään, linkkejä ei vain lasketa mukaan määritettäessä sivun/sivuston sijoitusta hakukoneessa, ei ainakaan niiden täydestä arvosta. “Sandbox” ei myöskään tarkoita sitä, ettei hakukoneliikennettä voi saada sivuilleen.
Mistä sitten tietää onko “hiekkalaatikossa” vai ei?
Mikäli sivulle osoittaa useita luonnollisia linkkejä ja sisältö on kunnossa, muttei sitä tahdo löytää hakutuloksista ensisijaisilla avainsanoilla, on syytä epäillä olevansa “hiekkalaatikossa”. Huomaa kuitenkin, että sivu saattaa saada vierailijoita jollakin muulla, toissijaisella avainsanalla.
“Hiekkalaatikossa” vietetty aika kestää yleensä kahdesta kuukaudesta puoleen vuoteen, joskus jopa pidempääkin. “Hiekkalaatikossa” vietettyä aikaa ei valitettavasti voi mitenkään lyhentää.
Ei kuitenkaan kannata masentua, mikäli huomaa olevansa “hiekkalaatikossa”. Rakenna sisältöä ja yrittä saada luonnollisia, aiheeseen liittyviä linkkejä osoittamaan sivuston sivuille. Ei kannata myöskään unohtaa muita hakukoneita, “sandbox” ajan voit käyttää yrittämällä optimoida sivuasi Esim. MSN:ää varten.
nico kommentoi että,
15.12.2005 @ 19:29
Sanoisin että Sanboxissa on kyse koeajasta jonka aikana sivuston on annettava näyttöä siitä jos se kelpaa indeksoitavaksi. Siis näyttöä siitä että se on hyödyllinen, yleisiä standardeja noudattava ei spämmäävä saitti.
Google pystyy esim mittaamaan kuinka kauan kävijät viipyvät saitilla. Jos kävijät eivät viihdy saitilla on se merkki siitä että sivustolla ei ole mitään hyödyllistä luettavaa. Siis huono saitti eikä kannata indeksoida tai antaa täyttä painoarvoa indeksoinnin yhteydessä, ajattelee Google.
Hakukoneoptimointia kommentoi että,
15.12.2005 @ 19:29
Jaahas, olit itsekin juuri kirjotellut sandboxista, sattuipa päällekkäin…