URL-osoitteet ja väliviiva vastaan alaviiva

Korinaa kuopasta toi esiin mielenkiintoisen kysymyksen väliviivojen ja alaviivojen käytöstä sivun sisällä tapahtuvassa hakukoneoptimoinnissa.

Mutta kannattaako käyttää alaviivaa? Hakukoneiden kyky/halu ymmärtää alaviivoja osoitteissa on, ainakin itselleni jos ei teille, hieman hämärän peitossa.

Ainakin Google saattaa lukea alaviivoin erotellut sanat URL-osoitteissa samaksi sanaksi. Mikäli tämä pitää paikkansa, tarkoittaa se sitä, ettei eri (haku)sanoja kyseisestä osoitteesta poimita.

Edellisessä artikkelissa antamamme esimerkki oli kenties hieman huono siihen yhteyteen, joten tässä lisää infoa selkeyttämään asiaa.

Google ymmärtää hakusanat samaksi sanaksi kun niitä haetaan alaviivan kanssa. Kuitenkin se osaa eroitella hakuun erikseen kirjoitetut sanat (normaali haku), esim. pay per click, olivat ne sitten kirjoitettu

yhteen
yhteen

väliviivalla
väliviiva

tai alaviivalla
alaviiva

Google osaa jopa poimia yksittäisiä sanoja osoitteesta, riipumatta siitä miten se on kirjoitettu.

Asia muuttuu, mikäli haetaan hakusanoja täsmällisessä järjestyksessä, eli lisätään heittomerkit hakusanojen ympärille. Tällöin vain ja ainoastaan väliviivalla varustetut sivuosoitteiden avainsanat huomioidaan. Tosin tällöinkin sanojen tulee löytyä osoitteesta peräkkäin, joten pitkien sanajonojen kanssa hyöty on minimaalinen. Yahoo taas hyväksyy kaikki kirjoitustavat, myös täsmällisessä järjestyksessä haettaessa.

Kannattaa kuitenkin muistaa jättää Googlea varten ne isot kirjaimet pois sivun nimestä, kuten huomaatte:

isot kirjaimet

Milloin siis käyttää mitäkin?

“Pötköön” kirjoitettua tiedostonimeä emme suosittele, mikäli siinä on useampi kuin yksi sana. Jos taas hakusanasi ovat sellaiset, että niitä haetaan paljon täsmällisessä järjestyksessä (max. 2-3 sanaa), suosittelemme väliviivoja. Jos haluat tiedostonimen välttämättä sisältävän pitemmän lauseen, on alaviiva mielestämme parempi vaihtoehto, sillä se näyttää paremmalta ja on helpompi lukea kuin väliviivoin varustettu.

vai miltäs näyttää sinun silmääsi:

http://www.jokusivunetissa.com/tele-alan-tuotteet-ja-palvelut.htm

vai

http://www.jokusivunetissa.com/tele_alan_tuotteet_ja_palvelut.htm

Toki nämähän ovat myös makuasioita.

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä se tosiasia, että hakukoneen tulossivu on myös sinun sivustosi näyteikkuna.

2 kommenttia »

  1. Hakukoneoptimointia kommentoi että,

    28.11.2005 @ 17:25

    Lisättäköön nyt kommenttina, että tämän blogin urlit nyt sattuvat olemaan väliviivoilla vain WordPressin sisäänrakennetun mod_rewriten ansiosta :)

  2. kuopassa kommentoi että,

    28.11.2005 @ 17:25

    Hienoa että saatiin tähänkin asiaan selvyys. Thanx.

RSS-syöte tämän julkaisun kommentteihin · TrackBack:in URI-osoite

Kirjoita uusi kommentti

*
Syötä vieressä näkyvän kuvan teksti tekstikenttään.
Anti-Spam kuva


Tuotteistaminen
Noste tuotteistaa
viidessä päivässä!
www.noste.com
Hakukoneoptimointi
Löytyykö yrityksenne
Googlen hakujen kärjestä? Tutustu!
www.hakukone.info