Hakukoneoptimointia.com hakukoneissa - marraskuu
Nythän mennään jo itse asiassa joulukuun puolta, mutta minkäs teet kun kiirettä pitää siviilityössä. Jokatapauksessa tässä kuukausittainen yhteenveto tapahtumista ja muutoksista sivustolla.
Muutimme marraskuun loppupuolella jokaisen artikkelin URLin .html muotoon joten hakukoneilla on taas hieman ihmettelemistä 301 uudelleenohjauksien kanssa. Muita mainittavia muutoksia sivustolla ei ole tapahtunut. Tosin, kokeilimme muutaman päivän ajan Google Adsense optimoitua blogiteemaa. Tämän jätimme kuitenkin pois, koska emme saaneet HTML koodia validoitua.
Google:
Hakusanalla “Hakukoneoptimointia” löydämme tällä kertaa itsemme sijalta 7. Heilahtelut ovat ymmärrettäviä sivuston nykyisen muodon, eli blogin takia, sillä pääsivun sisältöhän muuttuu jatkuvasti artikkelien mukana. Samalla tämä sana on kuitenkin noussut suosituimmaksi hakusanaksi hakukonereferaalien suhteen. “hakukoneoptimointia” löytää meidät taas sijalta 3. Mielenkiintoista on myös se, että saamme hakukonereferaaleja sanayhdistelmällä “lasten lelut”. Tämän sanayhdistelmänhän mainitsimme vain kertaalleen eräässä artikkelissamme.
Jostakin syystä Googlella oli vaikeuksia indeksoida sivustoamme marraskuun aikana. Googlen robotti kyllä löysi kaikki osoitteet normaalisti ja vieraili niillä useaan otteeseen, mutta hakukoneen indeksistä artikkeleja ei vain tuntunut löytyvän ennen sivukartan käyttöönottoa. Vaikutusta vai ei, sitä käsittelemme ensi viikolla.
MSN:
MSN.com on vahva alueemme. Molemmilla tärkeistä hakusanoistamme löydämme itsemme sijalta 1 ja 2. Tosin MSN.fi taas löytää meidät vasta svulta 4. Luulemme että ulkomailla (USA) sijaitsevalla serverillä lienee taas kerran osuutta asiaan ja lupaamme ottaa tästä tarkempaa selkoa joulukuun aikana.
Yahoo:
Yahoon osalta ei ole tapahtunut mainittavia muutoksia kuukauden aikana, eli tuloksiamme hakusanoillamme löytää vasta sivulta 4 eteenpäin. Tosin, harvempi suomalainen Yahoota käyttääkään. Mutta ihan jo itse hakukoneoptimoinnin takia lupaamme parantaa sijoitustamme , sillä Yahoo on erittäin tärkeä englanninkielisille sivuille.
Yhteenveto:
Loppujen lopuksi aika vähän mainittavaa on tapahtunut kuukauden aikana pientä hienosäätöä lukuunottamatta. Ensi viikolla on tulossa artikkelia ainakin sivukartoista ja Google Analyticsistä. Nyt lomille lomps ja hyvää viikonloppua lukijoille :)