Hakukoneoptimointi

Hakukoneoptimointia.com tarjoaa avaimet menestykseen niin pienemmille kuin suuremmillekin yrityksille. Alan paras osaaminen vain yhteydenottosi päässä.
Ota yhteyttä

Timon uusitut sivut

noniin, nyt on tullu aika julkistaa työmme tuloksia valokuvaaja Timo Junttilan projektin tiimoilta.

Tässä vielä kuva vanhoista sivuista.

Sivujen suunnittelusta on vastannut Timo itse ja pohjat HTML -muotoon saatti Petri Ikonen. Petrille suuri kiitos vaivannäöstä!

Lähtökohtana sivuille oli saada selkeä ulkoasu, joka tuo nimenomaan kuvat esille. Tässä mielestäni onnistuimme erinomaisesti. Sivut on toteutettu validilla XHTML -merkkauksella ja niillä olleet kehykset on poistettu kokonaan.

Tekstiäkin lisättiin, mutta ei aivan niin paljon kuin olisin toivonut. Esimerkiksi kuvasivut saattavat helposti saada hakukoneilta “kaksoissisältö” -tuomion. Pääasiallinen tarkoitus oli kuitenkin saada etusivu indeksoitavaan kuntoon. Kuten jo tekstistä näkee, avainsanoja “Valokuvaaja” ja “Photographer” on painotettu reilunlaisesti, valokuvaajaa hieman enemmän kuvien “alt” -tagin muodossa. Mielestäni teksti on kuitenkin ihmissilmällekin luettavaa ja selkeää. katsotaan nyt, onko sanoja tarvis vähentää. Lisätä niitä tuskin tarvitee.

Tekstien liittämisvaiheessa heräsi mieleeni kysymys, onko hakukoneilla vaikeuksia päättää kumpaa kieltä sivu itseasiassa on; suomea vai englantia? Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että sivu on nyt kuitenkin huomattavasti parempi aikaisempaan verrattuna ja muutoksia voi aina tehdä sitten myöhemmin, kunhan ensimmäisiä tuloksia alkaa tulla. Erilliset sivut kummallekin kielelle olisvat aiheuttaneet ongelmia navigaation ja yleisen käytettävyyden suhteen.

Portfolio -sivulla on kuvanavi toteutettu CSS:llä ja on mielestäni erittäin käyttäjäystävällinen. Toisaalta navin olisi voinut laittaa “rullaamaan” aina sen hetkisen kuvan mukaan, mutta tämä olisi taas hankaloittanut huomattavasti myöhempiä sivujen lisäyksiä, sillä silloin olisi joutunut jokaisessa tiedostossa vaihtelemaan navikuvien paikkoja. Kuvasivuille jäin kuitenkin kaipaamaan hieman lisää uniikkia tekstiä, sillä nyt ainoat asiat mikä ne erottaa toisistaan on otsikot, meta tagit ja kuvatekstit, eivätkä nekään täysin eroa toisistaan. Joka tapauksessa parannus se tämäkin on verrattuna aiempaan.

Sivujen määrä on noussut yhdestä yli kolmeenkymmeneen. Puhutaan siis todella suuresta yhtäkkisestä muutoksesta sivuston sisällä. Tilanne oli kuitenkin se, että joko kaikki tai ei mitään. En kuitenkaan usko “Sandboxiin”, sillä kuten jo aiemmin sanoin, ei Google ollut indeksoinut Timon sivuilta mitään muuta kuin otsikon.

Tästä eteenpäin alkaa sitten tilastojen seuranta; Lisäsin sivustolle Google sivukartan indeksoinnin helpottamiseksi sekä neljälle pääsivulle Google Analyticsin seurantakoodin, joten vierailijalähteiden seuranta on helppoa ja vaivatonta.

Lisäksi edessä on pienimuotoinen linkkikampanja. Tässä ei kuitenkaan pidetä mitään kiirettä, sillä jo kuten jo aiemmin huomasimme, muutamalla laadukkaalla linkillä saadaan jo paljon aikaan. Wink wink… ;)

Edit: Kuvanaviin tehty muutoksia

12 kommenttia »

  1. Petteri kommentoi että,

    29.03.2006 @ 20:45

    Huomattavasti parempi, ei pelkästään ulkoasulta ja lähdekoodiltaan, mutta myös esteettömyydellään. Parasta olisi valokuvaajan olla tyytyväinen.

    P.S; Olisko mahdollista saada kutsua googlen analyticsiin?=) Sellainen herkku olisi kiva tulevilla sivuillani.

  2. Hakukoneoptimointia kommentoi että,

    29.03.2006 @ 20:45

    Ei ainakaan itselläni analytics accountilla ole invite-mahdollisuutta. Taitaa Google itse jaella ne kutsut harvoille ja valituille :(

  3. Petteri kommentoi että,

    30.03.2006 @ 20:45

    No, jokin ihme sitten tapahtui kuitenkin :) Google Analytics on asenettu. Kiitos. Maksan linkillä tai jollakin muulla jutulla, vaikka css-ulkoasulla pyydettäessä.

  4. Jussi kommentoi että,

    30.03.2006 @ 20:45

    Ihan hyvä ajatus ja siistit sivut, portfoliossa on vain syyllistytty kaikkien galleria-sivujen perisyntiin, pomppivaan navigaatioon.

    On nimittäin harvinaisen ärsyttävää yrittää keskittyä kuviin kun jokaisella sivulla joutuu jahtaamaan sitä sivusuunnassa hyppivää nuoli-linkkiä hiirellä. Kun ainakaan pikavilkaisulla järkeviä prev/next-metalinkkejäkään ei löytynyt, monen huonomman selaimen käyttäjä todennäköisesti tuskastuu kuvien selailusta, oma Operani arvailee nuo kuitenkin ihan oikein.

  5. Emil Virkki kommentoi että,

    30.03.2006 @ 20:45

    Esteettömyyden kannalta voisi merkata kielen muutoksen englanninkielisessä kohdassa. Mitä varten koodissa on tyhjiä kappaleita?

    Muuten koodi on mainiota ja ulkoasukin hieno. Hyvää työtä!

  6. Hakukoneoptimointia kommentoi että,

    30.03.2006 @ 20:45

    Ihan hyvä ajatus ja siistit sivut, portfoliossa on vain syyllistytty kaikkien galleria-sivujen perisyntiin, pomppivaan navigaatioon.

    Nuolivalikon oli alunperin tarkoitus tulla kuvan alapuolelle vasemmalle. Vaihtuva kuvanleveys aiheutti siinäkin ongelmia lähinnä sivun ulkonäössä. Nuolivalikon olisis voinut keskittäää aivan sivun oikeaan laitaan jokaisen kuvan kohdalla.Tämä olisi kuitenkin näyttänyt typerältä “ohuempien” kuvien kanssa.

    Mitä varten koodissa on tyhjiä kappaleita?

    Hyvä kun muistutit, huomasin aamulla itsekin saman kun vielä kertaalleen katselin sivut läpi ja taas unohdin koko jutun. Editointivaiheessa jäänyt pätkä… Kaikkea ei voi muistaa, ainakaan minä en :D

  7. nico kommentoi että,

    31.03.2006 @ 20:45

    Onnea ja menestystä!

    Tuota suomi / englanti asiaa samalla sivulla taitaa olla niin että hakukoneet tekevät päätöksen ei vain yhden vaan kokonaisuuden perusteella. Jos 29 muuta sivua on suomeksi sivusto on .fi. Jos optimoinnin tuloksiin ollaan tyytyväisiä ei kannata mennä muuttamaan, mutta muussa tapauksessa tuo olisi asia jota ainakin itse lähtisin ensimmäisenä muuttamaan. Esim yksi siisti pieni “lippu” oikealle ylänaviin ei mielestäni tuhoa ulkoasua. Sen ei edes tarvitsisi olla koko saitin läpi menevä elementti.

  8. IsmoR kommentoi että,

    31.03.2006 @ 20:45

    Kuvien selailu on… miten se nyt sanoisi? …ärsyttävää. Ihan muutamista syistä:

    1. Alhaalla oleva kuvalista on minulla piilossa, joten jokaisen kuvan vaihdon jälkeen pitää vierittää alaspäin, jotta näen kuvat
    2. Kuvalista ei muista missä kohti olin menossa. Jos selaa kuvia vasemmalle ja valitsen sieltä kuvan, niin listä palaa alkuu

    Vaihdoin siis nopeasti käyttämään eteenpäin/taaksepäin nappeja.

    3. Napit eivät pysy paikallaan vaan hyppivät kuvan leveyden mukaan

    Ehdottaisinkin teille kahta yksinkertaista muutosta käyttöliittymässä:
    1. Siirtäkää kuvalista ison kuvan yläpuolelle (tai pystysuuntaisena viereen)
    2. Pitäkää eteenpäin/taaksepäin napit paikallaan (vaikka ihan oikeassa laidassa). Lisäksi itse suurentaisin nappeja

    Mutta projektin pointti taitaa olla löydettävyydessä eikä käytettävyydessä, vai?

  9. Hakukoneoptimointia kommentoi että,

    31.03.2006 @ 20:45

    Ehdottamasi kuvanavin ylöstuominen taas pudottaisi miltei puolet varsinaisesta kuvasta näkymättömiin käyttämälläsi resoluutiolla. Se veisi myös muuten huomion itse kuvalta, mikä on sivulla se tärkein elementti. Kuvien koosta johtuen sivu on suunniteltu katseltavaksi 1280*1024 resoluutiolla.

    Kirjoituksessa jo mainitsinkin miksei navista tehty “rullaavaa”, tosin olisihan se huomattavasti helpompi käyttäjälle. Laitetaan mietintämyssy päähän tämän kanssa.

    Nuolivalikko näytti jotenki “tyhmältä” aivan oikealla. Pitänee kuitenkin miettiä senkin sijoittelua uudelleen.

    Löydettävyydestä ei ole hyötyä ilman käytettävyyttä. ;) Kiitos palautteestasi.

    Edit: nuoli ja kuvanavi muokattu. Tosin alhaalle saa kuvanavi näillä näkymin jäädä, nuolivalikko tuli sittenkin oikealle.. :)

  10. Harri kommentoi että,

    31.03.2006 @ 20:45

    Nico: “Esim yksi siisti pieni “lippu†oikealle ylänaviin ei mielestäni tuhoa ulkoasua.”

    Paitsi että lippu ei ole käytettävyydeltään kovin hyvä idea, mikäli tarkoitit sitä juuri lipun kuvana. Kaikki eivät välttämättä ymmärrä kansallisen lipun tarkoittavan jotakin kieltä, koska kielirajat eivät ole aina samoja kuin valtioiden rajat.

    Mutta totta on, että sinne ylänavigointiin sopisi ihan hyvin vielä “In English” -linkki

  11. Hakukoneoptimointia kommentoi että,

    31.03.2006 @ 20:45

    Mutta totta on, että sinne ylänavigointiin sopisi ihan hyvin vielä “In English†-linkki

    Jeps. Katsotaan nyt aluksi minkälaisia tuloksia nykyisellä sivulla rupeaa tulemaan. Toisaalta taas erilliset sivut toisivat huomattavasti paremmat mahdollisuudet optimointiin.

  12. IsmoR kommentoi että,

    10.04.2006 @ 20:45

    Kappas, että oli mukavampi käyttökokemus edelliseen tutustumiseen verrattuna.

RSS-syöte tämän julkaisun kommentteihin · TrackBack:in URI-osoite

Kirjoita uusi kommentti

*
Syötä vieressä näkyvän kuvan teksti tekstikenttään.
Anti-Spam kuva


Hakukoneoptimointi
Löytyykö yrityksenne
Googlen hakujen kärjestä? Tutustu!
www.netbooster-agency.fi